Pitkän linjan pitkien projektien mies: esittelyssä Ville Vaivila

Ville Vaivila Avarea, Avareacrew

Avarean vahvuus piilee henkilöstössämme ja AvareaCrew-blogiteksteissä tutustumme tekijöihimme tarkemmin.

Nimi: Ville Vaivila

Aloittanut Avarealla: Tulin töihin tammikuussa 2002 Aceconille, josta siirryin Avarealle vanhana työntekijänä Avarean perustamisen yhteydessä 2009.

Nimike: Senior Consultant

Mistä tulen ja kuka olen?

Olen aikanaan valmistunut EVITech Institutesta sähköinsinööriksi pääaineena tietotekniikka. IT-alalla olen ollut jo pitkään, ensimmäisen kerran olin kesäharjoittelijana koodaamassa vuonna -96. Vuodesta -98 asti olen tehnyt töitä alalla joko osa- tai kokoaikaisesti. Silloin vuonna -98 koodattiin Visual Basicilla. Niistä ajoista paljon on muuttunut ja paljon taas ei. Ohjelmoinnin perusajatus ei ole muuttunut ajan saatossa miksikään, mutta välineet ovat sen sijaan kehittyneet huimasti.

IT-alalle päädyin hieman sattuman kautta, mutta matematiikasta olen ollut aina kiinnostanut. Hämeenlinnan kaupunki palkitsi minut yläasteella menestymisestä valtakunnallisessa matematiikkakilpailussa. Pakko tunnustaa, että lukion jälkeen opiskelupaikkaa valitessani olin enemmän kiinnostunut urheilusta kuin yhteishaun valinnoista. Tietotekniikka oli kuitenkin sikäli luonteva valinta, kun isäni työskenteli alalla, silloisen SysteemiLinna Oy:n toimitusjohtajana. Ensimmäisen tietotekniikkapelin koodasin ala-asteella, kun kotoa löytyi pelit ja vehkeet. MSX-tietokoneella ohjelmoin tekstiseikkailupelin ”if-else-then” -rakenteella.

Ennen Avareaa työskentelin muun muassa Enderolla ja Elisalla. Avarealle päädyin salibandyjoukkuekaverini kautta, jolta kuulin avoinna olevasta Java-koodarin paikasta.

 

Mitä teen Avarealla?

Vuosien saatossa olen tehnyt vaikka mitä; ohjelmointia, auditointeja, määrittelyä, suunnittelua sekä lyhyitä jaksoja projektipäällikkönä. Alkuvuosina koodasin arviolta 80 % ajasta, mutta nyt asetelma on kääntynyt niin päin, että kokonaisuudessaan ehkä 20% ajasta menee ohjelmointiin ja muu aika asioiden selvittelyyn sekä keskusteluun asiakkaan kanssa. Avarea oli aloittaessani operatiivisen puolen softatalo ja meitä oli silloin yhteensä viisi henkilöä. Kasvun lisäksi suurin murros oli tietovarastoinnin mukaan tulo operatiivisen toteutuksen rinnalle. Tästä eteenpäin tie on vienyt enemmän ja enemmän asiakkaan liiketoiminnan tiedon keräämiseen, analysointiin ja raportointiin. Nykyään operatiivisten järjestelmien toteutus on jäänyt kokonaan pois.

Olen ollut mukana pitkissä asiakasprojekteissa, jotka ovat kestäneet useita vuosia, pisimmillään yli 6 vuotta. Pidän siitä, että saan olla pitkään samalla asiakkaalla. Se on mielestäni ainoa tapa saada syvällistä tuntemusta heidän liiketoiminnastaan. Tätä kautta pystyn myös itse antamaan asiakkaalle enemmän, kun ns. tunnen heidän talonsa. En ole kyllästynyt pitkissä projekteissa, päinvastoin.

Viimeiset 12 vuotta olen työskennellyt asiakkaan tiloissa, mutta asiakkaalla on aina ollut myös muita avarealaisia, joten liitos Avareaan on säilynyt. Meillä on Avarean yhteistä toimintaa viikoittain esim. klubitoiminnan muodossa, mutta niihin osallistuminen on vapaaehtoista. Olen tykännyt siitä, kun olen saanut rauhan keskittyä asiakasprojekteihin. Avarealta kaipaan sitten enemmän sitä rentoa yhdessäoloa sekä vapaamuotoisempia tapahtumia asiakasprojektien vastapainoksi.

Millasta täällä on olla töissä?

Olen viihtynyt täällä jo vuosikausia, joten onhan minulla hyvä olla. Tykkään Avarean välittömästä ilmapiiristä sekä siitä, että täällä keskitytään olennaiseen, eikä turhaan kuorruteta asioita. Olen itse aika suoraviivainen ja arvostan sitä, kun keskitytään itse ongelman ratkaisuun.

Asiakasprojekteissa olen viihtynyt hyvin ja vuosien saatossa olen tehnyt tarvittaessa pidempääkin päivää projektin niin vaatiessa. Nämä yhteiset rypistykset ovat jääneet hyvällä tavalla mieleen. Tällä hetkellä minulla on menossa lapsiperheen ruuhkavuodet ja työn sovittaminen arkeen on onnistunut Avarealla hyvin. Vaikka asiakasprojekteissa välillä paahdetaankin, aikaa täytyy olla myös muulle elämälle.

Avarealla olen pitänyt illanvietoista sekä erilaisista urheilutapahtumista. Erityisesti mieleen on jäänyt jousiammunta-kilpailu, joka vaati pitkää keskittymistä sekä erityistä taitoa. Näiden sinällään leikkimielisten kilpailujen tuloksiin on joskus palattu vielä vuosienkin päästä. Nähtäväksi jää, minkälaisia talentteja löytyy uusista avarealaisista.

Hyvät työkaverit ovat ehkä suurin yksittäinen tekijä, miksi olen viihtynyt näin pitkään Avarealla. Meillä on yhteisiä aktiviteetteja myös vapaa-ajalla. Työntekijästä pidetään Avarealla huolta, meitä kuunnellaan ja edut ovat kohdillaan.

Seuraavaksi työstään kertoo Lead konsulttimme Marjo Pulkkinen, mitä voisit kertoa hänestä?

Minulla on Marjosta iloinen ja välitön kuva. Marjo on aina hyvällä tuulella ja hän on sulautunut hyvin porukkaan. Heti kun Marjo tuli taloon, hänestä tuli ammattimainen kuva. Hänen vetämänsä klubit ja workshopit ovat olleet erittäin hyviä. Olen kuullut, että hän harrastaa thriathlonia, koska Marjo nähdään Tahkon Thriathlonilla?

Blogi-postauksetUutisia analytiikasta

Lue lisää osaamisestame!Lue lisää palveluistamme!